TAHTONAISEN TARINA

TahtoNaisen tarina

Katsotko/kuunteletko mieluummin tekstitetyn videon? Sen voit katsoa TÄSTÄ

Polkuni yrittäjäksi ja yrittäjien valmentajaksi:

Valmistuin sosionomiksi vuonna 2004. Valmistumispäivänäni istuin jo TE- toimiston palvelutiskillä, en kuitenkaan asiakkaan, vaan työvoimaneuvojan tuolilla. Tuo oli ensimmäinen kosketukseni ihmisten työuriin ja heidän työelämän muutoksiinsa. Tuon jälkeen olen saanut tehdä 20 -vuotisen työuran, josta suurimman osan nimenomaan ihmisten työurien parissa. Auttaen heitä pääsemään töihin, pysymään työelämässä, auttaen työpaikan- ja alanvaihdossa ja opiskelemaan lähtemisessä. Noihin vuosiin on mahtunut työelämän muutosta ja murrosta, joista viimeinen 5 vuotta on ollut aivan omanlaistaan turbulenssia ympäröivän maailman ja työelämäänkin peilautuvien muutosten vuoksi.

Kaiken keskiössä on kuitenkin aina ollut ihminen. Ja hänen auttamisensa eteenpäin. Toisin kuin usein ajatellaan, niissä on harvoin ollut kyse oikein viilatusta CV:stä tai työnhakutaidoista. Toki niitäkin on läpi käyty vuosien mittaan useiden asiakkaiden kanssa. Se, mistä todellisuudessa on ollut kyse, on oman osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden tunnistaminen ja sanoittaminen ja niiden valjastaminen siten, että saa käyttää omaa osaamistaan johonkin, jonka kokee mielekkääksi ja itselleen sopivaksi.

Vain osaamisensa, vahvuutensa ja mielenkiinnon kohteensa ymmärtämällä pystyy miettimään, mikä voisi olla seuraava askel. Ja sen askeleen ottaminen helpottuu, kun tietää, ettei kyse ole summanmutikassa tehdystä, keksimiseen perustuvasta päähänpistosta vaan suunnitellusta seuraavasta askeleesta, josta tulee näin kestävämpi. Ja sitä muuten on uravalmentajan työ. Asiakkaan tukemista oman osaamisen, mielenkiinnon kohteiden ja ratkaisujen ymmärtämiseksi.

Jo vuosia on myös yrittäjyys näkynyt asiakaskunnassani. Asiakkainani on ollut sekä yrittäjäksi aikovia, yrittäjyyttään uudelleen suuntaavia, että yrittäjyydestä eri syistä luopumassa olevia. Yrittäjät tarvitsevat oman osaamisen sanoittamista ja apua tekemisensä suuntaamiseen aivan siinä, missä palkkatyönä työtään tekeväkin. Itse asiassa juuri he usein tarvitsevatkin. Heiltä kun saattaa sieltä arjesta puuttua peili ja sparrailukaveri ihan täysin.

Osaamisen sanoittaminen ja kehittäminen, sekä suuntaaminen omia vahvuuksia vastaavaksi on ollut suuressa roolissa myös työssäni esihenkilönä. Vastasin esihenkilönä vuosia työpaikkani toiminnasta, taloudesta, henkilöstöstä, tuloksesta ja käytännön arjen pyörittämisestä. Ja sillä kaikella on myös ollut suuri rooli yrittäjyyteni pohjana. Koska sitähän se yrittäjyys on, paitsi vahvaa substanssiosaamista, myös ihan sitä ruohonjuuritason arjen toiminnasta vastaamista. Sieltä täytyy ne oman tekemisen kicksit saada myös. Ja olla koko ajan valmiina kehittämään asioita eteenpäin.

Olen saanut tehdä sosionomille ehkä epätyypillisenkin työuran. Sosiaalialalta ponnistaville ei yrittäjyys useinkaan ole se ominaisin reitti. Aloitin yrittäjänä kesällä 2020, tarjoten uravalmennusta ensisijaisesti itsemaksaville yksilöasiakkaille. Asiakkaat olivat usein työssä olevia alan- tai työpaikan vaihtajia sekä yrittäjyyttä suunnittelevia. He tulivat eri aloilta, ja jos nimenomaan yrittäjäasiakkaita muistelee, on heihin mahtunut niin autokorjaamoyrittäjää, hierojaa, personal traineria kuin kaupan alan yrittäjiäkin.

Viimeisen vuoden ajan käytännössä puolet yritykseni liikevaihdosta on tullut tavalla tai toisella yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien valmentamisesta ja sparraamisesta. Olen saanut nähdä unelmien kirkastuvan ja muuttuvan suunnitelmiksi ja suunnitelmien muuttuvan käytännön toiminnaksi. Osan kanssa olen saanut elää yrittäjäunelmasta luopumisen hetkiä, kun mielekäs, kestävä ratkaisu onkin lopulta löytynyt aivan muualta. Eniten olen auttanut nimenomaan erilaisia valmennus- ja ohjausalan toimijoita yrittäjyydessä, jota pystyy tekemään ensin palkkatyön ohessa ja vähitellen yrityksen toimintaa kasvattaen. 

Olen asiakaskuntani muuttuessa lähtenyt opiskelemaan ammattikorkeakoulussa PK -yrittäjyyttä ja nyt viimeisenä yrittäjyyden ammattitutkintoa, yritystoiminnan kehittämisen osaamisalaa. Olen huomannut yrittäjyysasioissa neuvomisen olevan sitä mielenkiintoisempaa ja omaa juttuani, mitä enemmän olen saanut asiakkaita auttaa eteenpäin. Valmennuksiani ja sparraustani kehutaan konkreettiseksi, realistiseksi ja jalat maassa olevaksi. Uskon siinä näkyvän koko 20 -vuotisen urani työelämän eri puolia seuraten. Ja sanottakoon, ettei pohjalaisesta suoruudesta ja rohkeudestakaan varmaan haittaa ole. Kun ollaan tekemisissä niin ison asian kuin yritystoiminnan aloittamisen tai kehittämisen kanssa, tai ylipäänsä oman työuran suuntaamisen kanssa, sinne tarvitaan rohkeutta, realismia, tukea ja konkreettista apua ajattelulle ja toiminnalle. Sitä minä pyrin tarjoamaan.

Syksyn 2024 mittaan TahtoNaisen yrittäjille suunnatut palvelut kehittyvät edelleen. Mikäli yrittäjyysasiat kiinnostavat, tilaa TÄSTÄ tiedotteeni. Lupaan, etten pommita sinua turhaan, mutta tiedotan uutiskirjeillä tulevista tapahtumista ja palveluistani.