You are currently viewing Tahtonainen

Tahtonainen

  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Tahtonainen on saanut alkunsa intohimostani sekä uteliaisuudestani työelämää kohtaan. Myös sen ymmärtäminen, miten tärkeä rooli liikunnalla, oikeanlaisella ravinnolla ja palautumisella eli levolla on ihmisen kokonaishyvinvoinnissa, on osaltaan ollut luomassa ja muokkaamassa TahtoNaista näköisekseen.

Työelämän merkitys kokonaishyvinvoinnille

Työn merkitystä ihmiselle ei voi kiistää. Työn tulisi lisätä hyvinvointia eikä kuluttaa sitä. Mistä työn mielekkyys sitten lähtee? Tai mistä sitä pitäisi lähteä metsästämään, jos se on hukassa?

On tietenkin monia mahdollisia syitä siihen, miksi työ ei tunnu enää mielekkäältä, eikä kaikkia syitä ole tähän tarpeen eritellä. Mutta, joskus työ ei vain ole enää sitä, mitä lähdit alun perin tekemään tai ala ei vastaa enää aikaa, jolloin esimerkiksi valmistuit ammattiisi. Maailma on muuttunut, työelämä on muuttunut, alan vaatimukset muuttuneet. Myös ihminen itse muuttuu. Ei ole ihme, jos haluat 45 -vuotiaana eri asioita kuin halusit 21 -vuotiaana. Tai jaksat eri asioita eri määrän, fyysisesti tai henkisesti.

Myös ihminen itse muuttuu. Ihmisellä on oikeus, joskus melkeinpä velvollisuus muuttua elämässään ammatillisesti. Ei ole ihme, jos haluat 45 -vuotiaana eri asioita kuin halusit 21 -vuotiaana. Tai jaksat eri asioita eri määrän, fyysisesti tai henkisesti.

Se, että tiedostaa ammatillisen muutostarpeen, on ainoastaan hyvä asia. Ihminen tekee elämässään usein valintoja myös muista, kuin pelkästään omista lähtökohdistaan. Moni asia vaikuttaa valintoihimme eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta jos kadotat itsesi pitkäksi aikaa oravanpyörään, jossa et enää tiedä itsekään kuka olet tai mitä haluat ja koet jatkuvaa tarvetta muutoksiin etkä tiedä miten päästä eteenpäin, silloin kannattaa hakea tukea päästäkseen eteenpäin.

Itselleni työ on ollut aina tärkeää ja olenkin saanut tehdä työtä, missä olen viihtynyt ja minkä olen kokenut tärkeäksi. Kokemusta on aikuisväestön kanssa työskentelemisestä laajasti. Viime vuodet ennen yrittäjäksi lähtemistäni olen ohjannut asiakkaita kohti uusia ammatillisia polkuja, alavaihtoa ja uusia opintoja. Lisäksi olen toiminut vuosia esimiehenä, mikä taas on antanut paljon ammatillisia eväitä mm. rekrytointiosaamiseen ja siihen, miten tärkeää on huomioida henkilön osaaminen ja kehittymistarpeet suhteessa siihen työhön, jota hän tekee.

Mielekäs työelämä, riittävä liikunta, terveellinen ravinto ja kunnollinen palautuminen hyvinvoinnin osatekijöinä

Olen pannut merkille, miten moni kaipaa elämä myös kokonaisvaltaista hyvinvointia, kuten itse aikoinani. Rakastin työtäni, mutta elämäntapani olivat retuperällä muuten. En liikkunut riittävästi, söin mitä sattuu ja nukuin huonosti. Mietin, että miten huonosti asiani olisivatkaan, jos tekisin vielä kaiken lisäksi työtä, jossa en viihdy! Vuosi ennen kuin täytin 40 –vuotta tajusin, että voin huonommin kuin koskaan aikaisemmin; päivärytmini oli epäsäännöllinen ja nukuin huonosti, en liikkunut käytännössä lainkaan ja söin mitä sattuu. Tajusin, että nyt jos koskaan on elämään tultava muutos, sillä haluan voida paremmin tulevina vuosina, lähestyessäni keski-ikää. Aloitin matkan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja sillä matkalla olen edelleen, ja tulen toivottavasti aina olemaan. En tule koskaan valmiiksi. Omilla henkilökohtaisilla kokemuksillani on siis ollut iso merkitys TahtoNaisen syntyvaiheisiin.

Vuosi ennen kuin täytin 40 –vuotta tajusin, että voin huonommin kuin koskaan aikaisemmin; päivärytmini oli epäsäännöllinen ja nukuin huonosti, en liikkunut käytännössä lainkaan ja söin mitä sattuu. Tajusin, että nyt jos koskaan on elämään tultava muutos, sillä haluan voida paremmin tulevina vuosina, lähestyessäni keski-ikää

Yhdistän hyvinvointi- käsitteeseen usein liitettyjen liikunnan, ravinnon ja levon yhteyteen myös työelämän mielekkyyden. Näitä neljää asiaa ei ohjauksessani eroteta toisistaan, koska jos jokin osio ontuu, kärsii muut osiot ainakin jossain määrin melkoisen todennäköisesti. Jos voit työssäsi huonosti, et palaudu. Jos olet koko ajan väsynyt, et todennäköisesti jaksa tehdä fiksuja valintoja ruokakaupassa. Jos taas et syö terveellisesti, et jaksa liikkua. Ja niin edelleen. Näitä osioita pystyy pyörittelemään vaikka miten päin ja huomaamaan asioiden yhteyden.

Haluan työssäni kannustaa kaikkia ihmisiä etsimään parempaa hyvinvointia, mielekkäämpää työelämää ja antoisampaa arkea. Haluan myös tukea asiakkaitani löytämään ratkaisuja, jotka vievät heitä eteenpäin. Olen rakentanut ympärilleni kattavan yhteistyöverkoston, koska uskon vahvasti siihen, että yksin ei pärjää kukaan. Ei edes TahtoNainen vaan yhdessä verkostoni kanssa olemme vahvempia ja varustautuneempia löytämään ratkaisuja kohti parempaa hyvinvointia!

Vastaa